lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kesäkuu meni loppua kohden

Kesäkuun viimeinen. Uskomatonta.

Tämän kuukauden aikana luulin lukevani tusina kirjaa, viimeisteleväni vähintään tiu tekstiä, kirjoittavani jotain uuttakin, vaikkapa pari blogitekstiä valmiiksi, ettei sitten taas tarvitse hävetä kerran kuukaudessa -postaustahtia, käveleväni öisessä metsässä ja ihmetteleväni yökyöpelilintuja. Mutta ei se mennyt sitten ihan niin.

Näiden sijaan olen
- raivannut kahden vuoden ikäisen paperikasan, joka on valloittanut lipastoni päällistasoa koko vuoden ajan mitä tässä huoneessa olen asunut. Sitä ennen se komisti H-talon huoneeni ikkunalautaa. Nyt siitä on vain parhaat palat jäljellä.
- suorittanut muitakin taloudenhoidollisia asioita, jotka mystisesti lukuvuoden aikana ovat jääneet tekemättä. Olen lopullisesti ja pääasiassa laiskuuttani siirtynyt täysin kotikasvissyöjäksi ja vihdoin valmistanut soijarouheesta syömäkelpoista apetta. Käsittämätöntä kehitystä ja onnistumista.
- ollut mukana valmistamassa liian löysää ja lättänää leipää. Maku oli kyllä ihan mainio.
- nauttinut pannaria saksofonin säveliä kuunnellessa. Kortepohja <3
- vaihteeksi jodlannut ja syönyt mustikkapiirakkaa pörssiläisen kanssa.
- vaihtanut tilaukseni kahdesta kaakaosta yhteen pieneen jaffaan. Niin ne ihmiset jatkavat näennäisesti samaa rataa suurten elämänmullistusten jälkeen, vaikka oikeasti erkanevat toisistaan.
- mennyt vahingossa minulle paljastuneeseen Lounaispuiston iltakonserttiin, jossa yllättävän runsaslukuinen yleisö sai todistaa muun muassa Club for Fiven äärimmäisen ainutlaatuista työskentelyä. Miten voi ihmisistä lähteä niin uskomattomia ääniä! Rakastuin yhä palavammin.
- laulanut itsekin stemmoja pahis-Paulin kanssa, joka asuu vastakkaisessa talossa, päätti pitää eräänä iltana parvekekonsertin ja on edelleen tiedoton kauniista yhteislaulusessiostamme. Hyvältä kyllä kuulostimme.
- oppinut paljon pilvistä.
- oppinut, että Kesä todella pelkää lokkeja. Ja rakastaa laitureita.
- viihtynyt saunassa yli 60 asteessa yli tunnin. Kaikkea sitä tapahtuukin.
- viettänyt sangen onnistuneen juhannuksen. On hyvä muistaa, että tärkeintä ei ole sää vaan sä.
- yhdistänyt liian myöhään, että kahdessa eri keskustelussa puhuttiinkin samasta ihmisestä. Kuvaukset vain olivat niin kovin erilaiset.
- selvinnyt sekä Telian Villestä että Elisan Esasta. Luvassa on nousujohteinen lasku.
- hankkinut vihdoin joitakin elämistä helpottavia tarve-esineitä, kuten vaikkapa henkareita. Pyykkitelinettä odotellessa..
- ilmoittautunut seuraavaksikin vuodeksi. Että täälläpä sitä ollaan ja pysytään.
- lukenut kaksi kirjaa. KAKSI. Häpeällistä.
- toisaalta lukenut aurinkoisena päivänä puun runkoon nojaten kuin missäkin Jane Austenin romaanissa. Ja toisena hetkenä hitusen lahonnella laiturilla, joka keinuu ajoittain rauhoittavasti aaltojen tahtiin. Kai laatu määrän korvaa.
- pelannut samaisen laiturin nokassa Scrabblea, kunnes karhu keskeytti sanankeksimiskilvan.
- kirjoittanut jokusen uuden ja jokusen vanhan. Ei siis täyttä lahnailua.
- kuunnellut jonkin verran uutta ja vanhaa musiikkia, mutten todellakaan tarpeeksi. Pienimuotoisia ihmiskokeitakin tässä muuten on suunniteltu Tohtori Orffin kanssa (eiköhän niistä ole raporttia sitten jossain vaiheessa tulossa).
- saanut, täysin vahingossa mutta äärimmäisen onnellisesti ja puhtaasti iloiten, työpaikan musiikkijuhlilta. 
- pakannut jokusen hyllymetrillisen (ääni)kirjoja. Ja syönyt potentiaalisesti maailman top3-listaan lukeutuvaa pitsaa.
- visiteerannut Persikkaposken kanssa Tidningsöllä, jossa pariinkin otteeseen jälleen muistuteltiin, että aina kannattaa ensin luovuttaa.
- tervehtinyt hississä itsepäisesti ja varmasti ketuttavan energisesti jöröjä suomalaisia, jotka eivät katso silmiin, tervehdi tai luoja paratkoon hymyile. Kyllä on joku roti maailmassa säilyttävä!
- tutustunut grilli-illassa naapureihini. Miten tässä voi pitää etäisyytensä ja vain stalkata ihmisiä, kun tuntee puolet parvekkeilla pyörähtävistä asukeista!
- tutustunut uuteen perheenjäseneen, Köpiin, joka riemastuttaa olemassaolollaan ja nopealla kasvuvauhdillaan.
- saanut basilikani pysymään keskuudessamme. Hän koki jo pienoisen välikuoleman tikotiko-reissuni aikana, mutta aloin välittömän elvyttämisen ja juttelin sille syvällisiä vartin päivässä viikon ajan. Maustekasvi paljastui selviytyjäksi; hän nousi kuolleista ja osoittaa tällä hetkellä mitä virkeintä elämistä. Koemme vielä monet tomaatti-mozzarella-basilika-salaatit!
- nukkunut, paljon ja eristi kuin ennen, ja herännyt hitaisiin aamuihin, jotka ovat olleet jo oikeastaan iltapäiviä, mutta ei se aina ole niin tarkkaa.
- ollut iloinen, vähemmän pirteä (aamuisin) mutta silti energinen, riemastunut, naurava ja onnellinen. Ihan hyvä kombo, sanoisin.

Vaikkei mitään varsinaisia urotekoja ensimmäisenä kesäkuukautena nyt ole tullutkaan oikein tehtyä, on meno muuten ollut äärimmäisen rentoa ja rauhoittavaa. Tai ehkä palauttavaa olisi oikea sana. Jatkettakoon sitä myös heinäkuussa.
Paitsi että.
Siellä odottavat ainakin Ruisrock, Kaustinen ja Korsholma. Muutama sata liftauskilometriä. Sekä toivottavasti makoisa sää, energinen meininki sekä uudet, vuorotellen ääneen kerrottavat seikkailutilannetarinat Persikkaposken kanssa. Vaan kylläpä nekin mennevät aidosta lomailusta.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kylässä Sodan vuonna 2017

Koska viimeaikaisessa elämässäni ei ole tapahtunut mitään raportoinnin aiheeksi kelpaavaa, on aina varma veto siirtää utuinen katse menneisyyteen. Vuosi sitten Sodankylän elokuvajuhlat olivat loppusuoralla ja viimeiseksi katsomamme elokuva Armoton maakin jo varmaankin loppunut. Jotta ei aivan unohtuisi, on aika siis paketoida viime vuoden Sodiksen filmifestareiden anti. Kävimme liftausreissun periaattelliseksi huipennukseksi katsomassa yhteensä 12 leffaa, jotka luonnollisesti myös arvostelimme myöhemmin (mutta emme näin myöhään, tässä lopullisessa tuottamisprosessissa on kestänyt taas aivan hävyttömän pitkä aika...). Muutama arvostelu on tällä hetkellä hyvään piiloon talletettu, mutta ehkäpä löydän ne joskus ja lista on mahdollista täydentää. Vai kirjoitimmeko koskaan edes näitä kaikkia?

Tässä se silti on, vuoden 2017 Sodiksen kattauksemme (suluissa on mainittu nauttimisaika, josta lukijan ei tarvitse välittää tai ottaa mallia ellei erikseen halua).

Tom of Finland (ke 20.15)
- nahkainen, täyteläinen punaviini
- pirskahteleva
- nosteinen
- viipyilevä jälkimaku
- makuun ei tylsisty; varma valinta

Train to Busan (to 01.00)
- kirpeä mutta siirappisia vivahteita sisältävä valkoviini
- maku hyvin hallitseva
- suositellaan nautittavaksi puolenyön jälkeen

Hyvää yötä, majesteetti (12.30)
- toisinaan kupliva
- makea
- kaipaa alkuun pientä makustelua
- hienostunut, aistikas

Hymyilevä mies (pe 15.30)
- puolikuiva valkoviini
- omenainen, luumuinen
- intensiivinen maku
- myös hieman tamminen

Columbus (20.00)
- aika nähty; aleviini
- valju, loppujen lopuksi melko mauton
- mikään maku ei nouse esille

Salaisuuteni kukka (22.30)
- punaviini
- runsas mutta hajanainen maku
- hieman savuinen

Rauni Reposaarelainen (la 3.30)
- erikoinen sekoitus jopa ristiriitaisia lajikkeita
- kokeileva, uusi tulokas
- tanniininen

¡Ay, Carmela! (12.45)
- kupliva
- hivenen pisteliäs
- oikein nautittuna voimakas jälkimaku

Näiden lisäksi kulutimme tuotteet A man of integrity (18.30), Jos rakastat (23.00) (jonka katsomiselämyksessä ristiriitautuivat hämmennys suomalaisen perusluonteen eli hiljaisuuden ja jurouden hetkellisestä unohtamisesta sekä toisaalta varsin perisuomalainen rakkaus karaokea ja oikeat kappaleet sisältävää yhteislaulantaa kohtaan), Elisa ⎼ elämäni (su 14.45) sekä jo mainitun Armoton maa (19.30)-elokuvan. Paketti oli melko runsas ja monipuolinen, ja siitä jäi paljon pureskeltavaa ja pohdittavaa. Jälkikäteen viisastuneina voimme painottaa erityisesti maun ja nauttimisajankohdan suhdetta. Sekä oikean seuran tärkeyttä, tietenkin.


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kontekstisidonnaisuus on vahvasti läsnä

Alla esitettävät lainaukset ovat kaikki tämän lukuvuoden viimeisimmän tenttini vastauksista. Ne eivät irrallisina virkkeinä päällisin puolin välttämättä näytä edustavan oikein mitään, mutta yrittäkää uskoa, kun kirjoitan, että voimakasta ristiriitaisuutta lauseiden ja niiden muun ympäristön kanssa on melko helpostikin mahdollista havaita. 

Kokeeseen valmistautuminen oli tietenkin huolellista, mitä muuta nyt odottaa voi, viimeisen iltapäivän ja illan aherrusta. Rustasimme luvallisia lunttilappujamme Persikkaposken kanssa kirjaston jäykkänä seisovassa ilmassa. Päänsäryn kokonaisvaltaisuus ei ollut millään lailla yllätyksellistä. Ja silti tuli opittua monenmoista, kuten aina.

"Sun täytyy tietää, mihin sun pitää mäen päältä kääntyä."
Sä-passiivi, formuloista tuttu, tämä nyt on vielä aivan hyväksyttävä esimerkkilause. Valitettavan harvoin moista kuitenkaan voi käyttää, tentissäkään.

"Tässä saa syödä" ja seuraavassa virkkeessä "Kannattaa käydä kurkkaamassa koalaa".
Koin selkeästi jonkinlaisen eläinpuistohetken, mistä näitä oikein tulee. Kai se on jotain alitajuista Korkeasaareen kaipuuta. Olenhan käynyt siellä varmaankin jopa kolme kertaa. Lauseiden osuvuudesta en silti ole niinkään varma. Ehkä ne esimerkitsivät sitä mitä yritinkin.

"Kontekstisidonnaisuus on vahvasti läsnä."
No eipä ollut. Sen sijaan läsnä olivat tenttijä sekä kiinnostus jatkuvaan rajanvedon tekemiseen ⎼ millaista kieltä akateemista tyyliä jäljittelevässä tekstissä saa käyttää ja mikä on täysin tuomittavaa? Tentit ovat sikäli armollisia, että niissä tulisi puhua akateemisin käsittein ja termein, tietenkin, mutta esitystapa voi olla hivenen kevyempi. Asiapitoisen tekstin kirjoittaminen on taitolaji, jota tulen ja joudunkin opettelemaan vähintään läpi opiskelu-urani. Onneksi muissa yhteyksissä voi sitten kirjoittaa eri tavoin, jokseenkin vapaammin. 
Kaikki riippuu kontekstista, tekstin kanssa.