lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kun tajuat olleesi autuaan nuori

Ostin kaupasta vadelma-persikka-mehukeittoa, sellaista juotavaa kiisseliä.
        Avaan tölkin raivokkaan sekoittamissession päätteeksi ja kaadan tahattoman juhlallisesti haaleaa, sameaa nestettä mukiini. Miksen vietä useammin tällaisia hitaita ja hetkestä nautiskelevia aamuja! Nostan mukin pöydältä aikeenani maistaa asunnossani ensi kertaa tavattavaa tuotetta, mutta sen tuoksu pysäyttää liikkeeni täysin.
        Vadelma-persikka, ylitsetihkuva makeus ja esanssisuus, auringonpaisteinen kesä.
Tämä on se joku jugurtti, hedelmäpommi. Purkin päälle on kaadettu mysliä, sen seassa on kuivattuja mansikan paloja. Pieni sinipäinen lusikka yrittää olla tiputtelematta murusia.
        Yhdistelmää syödään vain yhdessä paikassa. Syötiin, vuosia sitten. Hirsipuiden alla vuodesta toiseen nököttävä pöytä, jonka jalkoihin jokainen sen äärelle istuva kolauttaa jalkansa, kuulostaa hassulta, jos sitä rapsuttaa kynnellä, sininen muovipäällyste.
        Siinä pelattiin scrabblea kaiketi kolmen ihmisen voimin, harvinainen muisto totta tosiaan. Minä ihmettelin ääneen, miten kukaan osaa pelata tuollaista, eihän muutamasta kirjaimesta millään voi mitään sanoja keksiä! Olin täysin vakuuttunut pelin mahdottomuudesta. Mutta niin vain lauta täyttyi.
        Muisto on oikea, tilanne on tapahtunut, mutta sen osallistujista en ole aivan täysin varma. Haluan uskoa, että hetki meni kuten muistelen. Sillä hirveästi sen enempää minulla ei ole.