tiistai 21. maaliskuuta 2017

Maaliskuuta vaan sullekin

Lumihiutaleet satoivat suurina ja raskaina alas, oikein paiskautuivat hyiseen maahan. Ne poukkoilivat ilmassa keskenään, törmäsivät yhteen muuttuen yhä raskaammiksi, ja syöksyivät alaspäin, tuhoonsa. Sillä mitäpä on yksi lumihiutale miljoonan muun joukossa? 
- Lunta se on, huokaisi Viivi ikkunan ääressä ihastuneena ja haikeana samaan aikaan.
Sitäpä se, ei mitään muuta.
Äkisti hiutaleiden määrä ilmassa lisääntyi niin, ettei vastakkaista taloa enää erottanut. Ei se kaukana ollut, mutta talvi oli lähempänä. Maa muuttui vakaasti valkoiseksi, auttoi kylmyydellään unohduttamaan menneen kesän, lämmön ja vehreyden. 
Vaikka juurihan se kaikki oli tässä.
Oli kesäilta, joka imaisi itseensä niin ettei muuta maailmaa muistanutkaan. Oli tuoksuva nurmi, lämpimät kädet, samaan aikaan pelokas ja turvallinen olo. 
Kaikki aivan tässä, käden ulottuvilla. 
Ja sieltä ne nyt satoivat, viikot ja kuukaudet, pyyhkien kaiken pois. Tai haalistaen ainakin. 
Aina sieltä tulee uusi kesä, niin ne lohduttavat. Mutta ei se ole sama. Ei se koskaan ole.
Ja niin sitä jää jonnekin niiden välille. Edelliseen ei pääse vaikka kuinka haluaisi, seuraavaan ei jaksa tai osaa uskoa. Ainoa, mikä tuntuu miltään, ovat kylmyys ja pimeys, jotka pyrkivät sisään. Tahtomattaan sitä turtuu tuiskuihin, takertuu talveen. Hautautuu maan tavalla.
- Niin kai se täytyy, isä mörähti nousten samalla seisomaan. 
Hän hengähti kerran raskaasti ennen kuin asteli tuvan toiselle puolelle, oven viereen, etsiskeli hetken takkiaan, veti karvahatun syvälle päähänsä ja tarttui puiseen kahvaan.
Toisen oli mentävä, työt kutsuivat.


Näiden saatesanojen jälkeen todettakoon, että (ainakin) Jyväskylässä satoi tänään lunta.
Että mikä kevätpäiväntasaus?


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Tasa-arvokyselyvartti

Näin Minna Canthin sekä tasa-arvon päivän iltayön kunniaksi Tyttönen on päättänyt nostaa esiin muutamia tasa-arvoasioita, jotka ovat viime aikoina pullahtaneet esiin erinäisissä tilanteissa (toki kirjoituksen kohteena olisivat voineet olla itse Canthiinkin liittyvät kysymykset, mutta säästetään ne seuraaviin vuosiin). Kuten tiedämme, tasapuolisuutta esiintyy ja ei esiinny täällä Suomessa. Perustelen väitteeni seuraavin argumentein.

1. Kyllä miehelläkin saa olla kylmä.
Kovimpien pakkasten piinatessa tätä keskisuomalaista kaupunkia, jossa Canthkin aikoinaan opiskeli, avioitui ja kirjoitti, oikeastaan jokainen tapaamani naishenkilö valitteli, kuinka kylmä ulkona olikaan. Kyseiset immet saattoivat kävellä nilkat ja pää paljaina, mutta silti tuntea oikeutetulta huomautella talven anteista (tuiskuista).
Vaan miten on miesten laita? Tunnistaako raavaan uroon jäätyneistä kulmakarvoista, ärjystä ilmeestä, monen lintulauman jäänteet kokoonkeräävästä toppatakista ja tiukkaan suljetusta suusta; talven olosuhteista ei valiteta, niihin sopeudutaan? (oikea vastaushan on että ei, sillä ei sitä millään erota, onko sen kaiken vaate- ja jääkasan alla Matti vai Teppo, mutta tämä ei nyt ole oikea perustelu. Sitä paitsi Matista ja Teposta en välttämättä alfaa kykenisi erottamaankaan.)
Kyllä ei.
Miehelläkin saa olla kylmä  ja mikä tärkeintä, hänen tulee saada kertoa siitä kaikelle kansalle. Valitusoikeus kuuluu jokaiselle.
Mutta sitten pitää kiltisti hyväksyä myös marmatuksen vastaanotto: mahdollisesti muutama "niin/niinpä/niinpä niin" kommentointi, "on se kyllä/joo-o" tai ihan vaan perisuomalainen "mmmm", mikä viestinnällisimmässä muodossaan sisältää myös pienen nyökkäyksen ja kurjistuneen (osaaottavan) katsannon.

2. Kyllä nainenkin osaa pitää ovea auki.
Avaan päivittäin varmaankin muutaman kymmentä ovea. Jos huomaan takaani tulevan toisen henkilön, pidän totta kai ovea auki hänellekin. Hän katsoo silmiin tai sitten ei, kiittää tai sitten ei, ja jatkamme elämäämme kohtaamisemme jälkeen kummatkin tahoillamme.
No mikä tässä nyt sitten on ongelma?
Se, että kaikki eivät ole Tyttösiä (luojalle kiitosta tästä!!).
Hämmentävän usein todistan, kuinka nainen edellä avaa oven itselleen, ei katso ympärilleen vaan painelee menemään, ja ovi konkreettisesti sulkeutuu nenäni edestä (toisinaan jopa sitä hivoen).
Kantamusteni määrällä ei ole mitään merkitystä, ovi mäjähtää raskaasti kiinni.
Mahdollisella huomenen (tämän päivän) toivotuksella ei ole mitään merkitystä, ovi mäjähtää raskaasti kiinni.
Mutta. Mitä tapahtuu jos oven aukaisija onkin mies?
Huomatessaan toisenkin sisään/ulospyrkijän hän raottaa ovea auki sen verran reippaasti, että hänen jälkeensä astuvakin varmasti ehtii astella sisään/ulos ennen jo moneen kertaan mainittua maailmanlopun kalskeista mäjähdystä. Ääritapauksessa henkilö jää itse pitämään ovea auki niin, ettei varsinaisesti astu sisään ollenkaan, vaan tämä jälkimmäinen henkilö on ensimmäinen varsinainen tilaansaapuja. Havaintoani voivat toki selittää sattuma, melko satunnainen otanta tai epätyypillisen kohteliaat herrasmiehet, mutta jokseenkin systemaattisesti tämä kuvio silti päivästä toiseen toistuu.
Miettikää nyt sitä paheksuntaa, mitä sellainen mies saa, joka ei viitsi edes ovea kahta sekuntia pidempään pitää auki! Naisen kunnialle näyttäisi kuitenkin olevan ihan sama, huomioiko hän kanssaliikkujan vai ei.
Ja tämä, ystäväiseni, on huutava vääryys!
Valitusoikeus kuuluu jokaiselle  ja jokaista kohtaan.

(Sivuhuomautuksena edellisestä inspiroituneena kysymyshuomauttaisin, että lieneekö rouvasnainen sana?! Eipä taida olla niin.)

Lisäksi vielä muutama todellinen tasa-arvokysymys.
Vastaa asteikolla 1-10 ja/tai täydennä halutessasi sanallisesti.

3. Kuinka epäkorrektia on käyttää sanaa homo adjektiivina? Entäs sanaa hetero?

4. Kuinka helposti keksit mitään ihmisryhmää loukkaamattoman synonyymifraasi ilmaisulle "Hyvästi!", mutta joka ennakoisi myös tulevaa tapaamista, eikä edellisen kaltaisesti tarkoita lopullista eroa? (esimerkiksi Nähdään!, Kuulemiin!, Tavataan taas! ovat täysin kelvottomia  mieti nyt sokeita, kuuroja, lukutaidottomia!)

5. Kuinka epäreiluna pidät sokean mahdollista vaikeutta nähdä valoa tunnelin päässä?

6. Kuinka tärkeänä pidät sitä, että perheen keskimmäiselle lapselle olisi keksittävä oma sukulaisuussanansa? (onhan meillä jo esikoinen ja kuopus – miksi keskimmäisiä sorsitaan?)

7. Kuinka vakavana pidät sitä, että sorsat kuvastavat aina heikompia osapuolia? (mikseivät vaikkapa kuikat? Toisaalta, niin, kuikkiminen kyllä tarkoittaa jo jotain muuta...)

Kiitos vastauksistasi! Vietä miellyttävä maaliskuun päivä.


torstai 9. maaliskuuta 2017

Kyllä koLahti

(alhaisen huonoa otsikointia, naamapalmuilen keskenäni)

Naistenpäivän jatkumisen kunniaksi Tyttönen on päättänyt yhteenvetää Lahti2017-kisojen annin (lause sisältää täysin olemattoman korrelaatiosuhteen). Muutama välipäivä on kieltämättä tullut tarpeen, sillä kisarupeama muodostui yllättävänkin intensiiviseksi. Palautusjuomien (maito ja kaakao sekä erityisesti nämä yhdessä) armottoman kittaamisen seurauksena syväluotaavan analyysin kokoonparsiminen tuntuu vihdoin kuitenkin mahdolliselta (eikä tätä kyllä kauaa enää voisi lykätäkään, sillä ajankohtaisuus lievästi ikään kuin kärsii jokaisen tunnin myötä  ja aallon harjallahan tässä kuitenkin ainakin pyritään surffailemaan).

Lievän mutta sitäkin pitkäkestoisemman vuorokausirytmihäiriön takia osa lähdöistä ehdittiin jo loppuunhiihtää ennen kuin Tyttönen sai edes televisiona toimivaa tietokonettaan tulille. Valkoisessa kuutiossa vasta heräiltiin siinä vaiheessa, kun Krista Pärmäkoski taisteli lauantain yhdistelmäkilpailussa mitaliaan itselleen. Toki vanhempien ja valmentajien haastattelut tuli kuultua pariinkin otteeseen.
Samaniltaista miesten kisaa tuli seurailtua mutta ilmeisen vähäisesti keskittyen, sillä Matti Heikkisen hyytyminen meni täysin ohi. Sundbyn sauva/kaatumissekoilua kyllä tuli todistettua (johon Aino-Kaisa Saarinen muuten myöhemmin viittasi osuvasti "puoli-Sundbyillä"). Normaalimäen mäkihypystä ei raportoitavaa.

Vaan mitä tapahtuukaan supersunnuntaina!
Naisten parisprintti  ei ehkä mennyt odotusten mukaisesti, mutta olemmehan me suomalaiset jo tottuneet siihen, että tänään ei oikein lähtenyt  eilen olisi ollut hyvä fiilis, huomenna varmaankin kulkisi, mutta tänään ei napannut.
(Tyttönen haluaa vielä korostaa tässä välissä kunnioittavansa joka ikistä maannaistaan, -miestään ja kaikkia siltä väliltä sekä ulkopuolelta, jotka vapaaehtoisesti ensinnäkin hiihtävät ja lisäksi vielä kamppailevat Suomen väreissä muita maailman parhaita vastaan. Itse pelkkää penkkiurheilua ja sitäkin äärimmäisen rajoittuneesti harrastavana tiedostan kritiikkini arvon ja perustan olevan heikompaa kuin Turussa esiintyvä betoni  toivottavasti siis tekin.)
Miesten draamantäyteistä viestikisaa tuli seurattua hyvinkin tiukasti, ja no olihan se vielä vuosikymmeniä puhuttava törmäyshaveri nyt ehkä vähän molempien vika. Ehkä. Hieman. Mutta vähän enemmän sen norjalaisen. Tai paljonkin oikeastaan.

Vaan eipä mittään, Tyttösellä on teille ilouutisia elikkäs parannusehdotus.
Ehdotan täten, että hiihtoon otetaan käyttöön jääkiekosta tuttu rangaistus: estäminen 2 min.
Käytännössä tämä tapahtuu niin, että tällaisen yllämainitun lynkkaustilanteen sattuessa peli vihelletään niin sanotusti piip ja osoitetaan sääntöjä rikkonut pelaaja. Tämän jälkeen jokainen kisassa mukana ollut urheilija asetetaan fyysisesti niille ladunsijoilleen, joilla hän on pillinvihellyshetkellä ollut. Hiihtokilpailua jatketaan yhteisestä merkistä, jolloin lykintä luonnollisesti jatkuu siitä mihin se on jäänyt. Rangaistu pelaaja joutuu odottamaan siinä kohdassa, johon hän estämistilanteessa päätyi, kahden minuutin ajan. Aikansa suoritettuaan hän on vapaa jatkamaan matkaansa kohti maalia.
Eikö olisikin kätevä systeemi?
Toki rangaistuksen täytäntöönpanoa voisi muokata esimerkiksi niin, että rikkojan aikaan lisättäisiin maaliin tullessa kaksi minuuttia aikasakkona. Tällöin tosin muut, rikkeestä kärsineet eivät välttämättä saisi ansaitsemaansa hyvitystä.

Noh joka tapauksessa pitipä tämäkin päivä kokea, että suomalaiset sadattelevat saatua mitalia. Jokseenkin harvinaista, sanoisin. Jauhojärvi oli kyllä ehdottomasti päivän ykkönen mainioilla letkauksillaan!

Ja kyllähän tämänkin jälkeen tapahtui! Kulta-Iivo-kulta sauvoi ensimmäisenä maaliin miesten 15 kilometrillä, mistä uroteosta Tyttönen sai tietää ohimennen vahingossa kanssaköröttelijältä (olin siis taistellut samanaikaisesti Niskasen kanssa omaa kolmen kilometrin pertsalenkkiäni itsekin sikäli onnistuneesti, että ehdin oikean busan/bussin/nyssen/dösän/linkun/linkkurin/linja-auton kyytiin). Perheenjäsenten haastattelut sentään jälleen näin livenä siinä istuskellessani. Hieno juttu totta kai, kuten seuraavan päivän lehdistä saattoi lukea...

Nyt täytyy nolona tunnustaa, että naisten 4 x 5 km viestin hopeamittelö, joka sittemmin tuotti "vain" pronssia, meni täysin ohi. Että mitä tässä oikein edes yritän kirjoitella, noloa tällainen tietämättömyys...

Matti Heikkisen viiskymppisen tosin kyllä katsoin. Optimistina luovuin toivosta siinä erään kärjen irtioton yhteydessä, mutta niin vain suomipoika nousi. Loppukirikamppailu oli jännittävä, myönnän huutaneeni kannustuksia, jotka aivan varmasti menivät perille tv:n kautta suoraan Lahteen ja Heikkisen korviin. Parhainta urheiluahan on se, mikä sytyttää kuin leijulauta kerrostaloasunnon. Onnittelut sinnekin suunnalle!

Viidenkympin mitalia kovimmin tuntui juhlivan Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä, jonka ihanan riehakkaat tuuletukset valittiin jopa viikon luontoääniksi. Oli hienoa nähdä, kuinka onnistumisen aiheuttama riemu valtasi muuten kovin seesteiseltä vaikuttaneen ja jopa kummolamaisia jäyhiä piirteitä omaavan Jylhän. Tätä lisää Suomeen!!

Kaiken kaikkiaan kisat sujuivat siis yllättävän hyvin (tosin kisoja ennakoivat erinäiset arveluttavat tapahtumat, kuten esimerkiksi paljonpuhuttu vesikriisi). Suosittelen silti kansalaisia tarkkailemaan huolellisesti ympäristöään erityisesti huoltoasemien läheisyydessä liikkuessaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä kusta kaikkea. Tai purkkiin. Ja silti senkin jälkeen silmään. Joten muistakaa ottaa mukaan myös aurinkolasit! Kevät tulla jolkottaa.