perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pukit puihin ?!

Naapurissani asuu venäläinen pariskunta. Hurmaava kaksikko, hymyilevät ja tervehtivät aina kohdatessamme. Syksyisin haravoimme lehtiä samanaikaisesti pihoillamme ja talvella raivaamme kumpikin kulkuväylämme lumen seasta oman kodin lämpöön. Idylli oli täydellinen, kunnes tänä aamuna katsoin keittiön sivuikkunasta naapurin pihalle. Purskautin maitotahrat hesarin etusivulle rekisteröityäni näkemäni. He olivat hirttäneet Joulupukin!

Ei voi olla todellista, ajattelet, ihan kuten minäkin. Mutta edes minä en osaa tällaista keksiä! Painoin nenäni kiinni kylmään ikkunalasiin ja yritin ymmärtää. Naapurin pihalla kasvoi reilulla ympärysmitalla siunattu kuusi. Parin metrin korkeuteen ruskeaan runkoon oli sidottu köydellä punanuttuinen joku. Tarkasteltuani hahmoa mahdollisimman monipuolisesti ikkunan takaa päädyin lohduttomaan lopputulokseen. Se ei voinut olla kukaan muu kuin Joulupukki, köytettynä jouluiseen kuusipuuhun. Joulupallot tai enkelit eivät sentään koristaneet oksia.

Hätkähdyttävän loppupäätelmäni jälkeen varsinaiset kysymykset vasta ilmaantuivat. Venäläisinä he varmasti diggaavat enemmän Pakkasukkoa kuin Joulupukkia. Täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Mutta ollaanko sitä sitten niin suvaitsemattomia, että Joulupukki pitää lahdata? Hänet on heitetty pihalle, kun Pakkasukko on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi sisälle kodin lämpöön (hivenen paradoksaalista). Ja kyllä, Pakkasukkoa juhlitaan myöhemmin kuin joulua Pukkeineen, mutta ei kai nyt sentään maaliskuussa?! Miksi punanuttu sitten on ripustettu juuri tänään? Virpojia varten se ei kerennyt, ja tuskinpa se olisi sokerihumalaisia lapsikatraita pysäyttänyt. Onko kyseessä pääsiäisen ihme? Tai ehkä joku halveeraava versio parin tuhannen vuoden takaisista tapahtumista?! Tällaista tyypillistä venäläistä uhittelua: katsokaa, mepä voimme naulata Joulupukin kuuseen. Mutta kyllä tässä ymmärtääkseni samaa uskontoa tunnustetaan. Siis että mahdollinen pilkka kyllä osuisi omaan nilkkaan.

En totta vie käsitä teon motiivia, vaikka kuinka pähkäilen. Enkä todellakaan voi asiasta mennä kysymään, herttinen sentään. Ei tällaisista voi puhuakaan! Mutta kyllä nyt jotain olisi tehtävä. Menenkö katkomaan köydet ja laskemaan poloisen alas? Jätänkö sinne ja päivittelen kahvihuoneessa, netissä, pääni sisällä. Yleistän. Että sellaisia ne venäläiset ovat, sinne jättivät pukin kuolemaan. Pääsiäispaastoon juhlista pyhimpänä. Kyllä tässä saa kärsimysnäytelmää itse kukin kokea. Hyvin häiritsevä näky se on, aamiaispöydässä. Ja minkälaisia ajatuksia se tuo heti päivän alkajaisiksi. Tekisivät asialle jotain, ihmiset. Että saisi mämminsä rauhassa syödä. 


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Asia(ton)lista

Mitä mainiointa Minna Canthin ja/eli tasa-arvon päivää!
Innokkaana tasa-arvon kannattajana olenkin laatinut päivän kunniaksi asia(ttoman)listan, josta käy ilmi muutama parannusta kaipaava asia (jotka tulivat näin hätäisesti mieleen). Seuraavat nostot koskevat lähinnä omaa elämääni. Lista täydentynee tulevaisuudessa...

  1. Haluan nuhan/kuumeen/sen mikä kaikilla muilla on.
    Jokainen kaverini on vuorollaan ollut vuoteen omana puolestatoista päivästä kolmeen viikkoon. Päätä särkee, nenä vuotaa, kuumetta riittää, kanakeitto porisee liedellä viikon. No entäs minä sitten, minkälaisen sesonki-influenssan olen sairastanut? En kertakaikkiaan mitään. En edes kurkkua ole kipeäksi saanut. Yrityksen puutteesta tuskin voi puhua, sillä kuljen tuulisilla kaduilla takki auki, parhaimmillaan märät tennarit jalassani (siis jaloissani, ihan on molemmissa). Kaikin tavoin yritän tasavertaistaa itseni, mutta ei. En voi valitella muiden kanssa yhteen ääneen (mikäli heistä ääntä flunssan aikana/jälkeen lähtee), miten hirveästi olisi tekemistä, mutta kun ei jaksa kuin maata sängyssä. Kyllä varmasti ovat helpottuneitakin myös. Pitää ihmisen aina välillä hengähtää, edes ja etenkin sitten sairaana. Kun taas minä puurran töissä pitkää päivää, yritän laittaa Suomea nousuun. Eikä edes playoffkausiflunssaa suoda. Että kyllä tunnen itseni nyt hieman syrjityksi tässä.

  1. Sähköpostiviestiliikenteen tasa-arvoistaminen
    Veljeni valittelee jatkuvasta ja hillittömästi kasvavasta roskapostien kilahtelusta postilaatikkoonsa. Kryptattua viestiä tulee milloin miltäkin David Liltä. No entäs minun postilaatikkoni sitten? En ole koskaan saanut nauttia tönköllä, rallienglanninkin päihittävällä kielellä sepustettuja matoviestejä. Suomenkielisistä puhumattakaan! Aika surullista sikäli: minulle ei halua lähettää viestejä edes roskapostittelija.

  1. Älyttömän puhelimen tasavertaisuus
    Olen ylpeä siitä, että kännykkäni toiminnot ovat suurin piirtein seuraavat: sillä voi soittaa, lähettää tekstiviestejä (ei kuvaviestejä, ainakaan onnistuneesti), ottaa kuvia (ei HD), kuunnella radiota (jos on sopivat kaapelit), äänittää ja ottaa aikaa. That´s all. Ja mikä parasta, se riittää. Ainakin tällä hetkellä. Kun taas useampi kuin joka toinen, jonka tapaan, tuntuu pitävän minua hulluna, kun en kanna koko maailmaa taskussani. Siis eikö tuo juuri ole tarpeetonta taakan kantamista?! Haluaisinkin tässä kertoa kaikille epäilijöille, että ihan yksinkertaisellakin puhelimella pärjää. Jos olisi tarvetta muutokselle, varmaan sitten ostaisin uuden puhelimen. Kunnioittakaa meitä, jotka haluavat kosketella mieluummin rakasta ihmistä kuin puhelinta!

  1. Mulkoilemattomuutta busseihin
    Mummomainen naisolento istahtaa käytävänpuoleiselle tuolille ja työntää käsveskansa viereiselle penkille. Joo, ei suurta reagointia. Mutta auta armias (tai jotain muuta ystävääsi), jos minä teen saman. Sitä mulkoilun ja vihaisten tuhahdusten määrää! Onhan se totta, että keskenkasvuisten ja sitä vähän vanhempien pitää antaa tilaa muille istuttavaksi ja heivata se reppu jonnekin muualle. Mutta minne, ah, siinäpä vasta pulma! Ei mahdu jalkojen väliin, ei, ja sylissä kymmenen kirjan ja urheiluvaatteiden täyttämä kassi tuntuu G-voimiakin rusentavammalta voimalta. Nousen seisomaan, annan paikan täydessä bussissa seuraavalle mummomaiselle, joka voi Alepa-kassinsa (yksikkö) huolella asetella toiselle penkille. Menen Joulupukin lahjasäkkiä muistuttavan reppuni kanssa erityisesti lastenvaunuille tarkoitetulle aukolle bussin keskiosaan. Muutama ihminen seisoo siinä vieressäni. Kunnes ponnaripäinen äiti työntää rattaansa sisään seuraavalla pysäkillä, ja kansainvaellusta erehdyttävästi muistuttava liikehtiminen pienessä bussissa alkaa kuin kuvaten pienoismallina koko Euroopassa aikoinaan tapahtunutta ihmissiirtymäsarjaa. Mutta tällaista julkisen liikenteen käyttäminen on. Älkääkä ymmärtäkö väärin, minä oikeasti rakastan mummoja. Olen pahoillani, että itselläni on enää vain yksi. Sen lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että lastenvaunullisilla on oikeus maksuttomaan siirtymiseen HSL:n laitteilla paikasta toiseen. Ei ole nimittäin maailman helpointa matkustamista se. Mutta kyllä se ruuhkabussissa toisinaan pistää mietityttämään, että olisiko sittenkin pitänyt mennä autolla. Ajatuksen asiallisuutta ei vähennä fakta, ettei minulle ole ajokorttia saati autoa. Että tyytykäämme ihan suosiolla busseihin, metroihin ja juniin mulkoiluineen. Voihan tilanteesta tehdä tasa-arvoisen irvistämällä oikein olan takaa sekä edessä että takana istuville. Näyttää kaikille uutta kevätilmettään.

On se maailma vaan hirvittävän epäreilu. Huomiota ei ollenkaan pidä kiinnittää siihen, että minulla on ihania ystäviä, toimiva netti, täydellisesti toimiva puhelin, mummoja todistamassa parantuneesta elinajanodotteesta, busseja yms. kulkuneuvoja joilla (ja joissa) siirtyä paikasta toiseen sekä suht asialliset tiet, joita pitkin tätä maata mataa eteenpäin. Kyllä kaikkialta löytyy aina jotain parannettavaa jos vaan jaksaa etsiä, mutta tulisi sitäkin jokaisen ajatella, että mitä tässä on jo saavutettu. Tasa-arvon nimissä pyydän jokaista osallistumaan tämän päivän (vuoden) Earth Houriin. Kun ihan kehotetaan sammuttamaan valot.


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Tänään, 18.3.

Koska elämäni on varsin tapahtumaköyhää, eikä aivojeni kiemuroissa ole syntynyt hetkeen maailmaa järisyttäviä pohdintoja (ainakaan mitään, mitä osaisin sanallistaa kunnolla), tyydyn viimeiseen oljenkorteeni. Googleen. Ja yhä huippuinnovatiivisena kirjoitan hakukoneeseen 18.3. Ruudulle pärähtää vanhan kunnon Wikipedian artikkeli, joka kertoo, mitä tänä päivänä on tapahtunut. Muutama vuosi sitten. Poimin vain muutaman tapahtuman historian sivuisista kirjoista.

Vuonna 1899 suomalainen ns. suuri lähetystö matkusti Pietariin pyrkimyksenään luovuttaa puolen miljoonan suomalaisen allekirjoittama kansalaisadressi, joka vastusti helmikuun manifestia ja sen tuomia muutoksia. Suunnilleen joka viides suomalainen rustasi nimensä siihen. Joka viides! Ylioppilaiden kerrotaan näitä nimiä hiihdellen ympäri Suomea keränneen, että ylioppilaskirjoitukset taisivat olla tuolloin vähän eri aikaan. Tai siis että monikaan ei sitten mennyt uusimaan testejään. No anyways, pointti on siinä, ettei ”suurivaltaisin kaikkein armollisin Keisari ja Suuriruhtinas” (suora lainaus adressista), suvainnut edes tavata koko 500 henkistä lähetystöä. Sen sijaan lauantaina, 18.3, ministerivaltiosihteeri Victor ”Etukaapu” Procope (sanakirja.org) toimitti komitealle sanaa keisarilta, ettei hän (suora Wikipedialainaus) ”luonnollisesti ota lähetystöä puheilleen, eikä ole heille vihoissaan”. No eihän sillä keisarilla jumantsuikka ollut mitään aihetta vihoitteluun, vaan näillä puolella miljoonalla allekirjoittaneella, joita suuri lähetystö kaikessa komeudessaan edusti! Ei voi olla todellinen tämä lausunto, ihan totta. Siis jos Venäjän tiedotuksessa ei ole tapahtunut mitään kehitystä sadassa vuodessa, niin voiko silloin puhua edes kehitysmaasta? Kysynpä vaan..

Mitäs sitten. 1913 Kreikan Yrjö I salamurhattiin. Väisälän Yrjö sen sijaan löysi asteroidi 1421 Esperanton vuonna 1936. Mikä ikinä se onkaan, niin mahtavaa! Suomalaiset maailmankartalle! Itse asiassa Väisälä oli sen verran avaruuteen päin suuntautunut, ettei maailmankarttakaan riittänyt. Kyseisen suomalaisen fyysikko-tähtitieteilijä-geodeetin (googlaa) kunniaksi on nimittäin nimetty yksi Kuun kraattereista. Lähteeni ei kerro, sijaitseeko se mahdollisesti siellä pimeällä puolella. Toivottavasti, ettei tarvitsisi pelkkää maata katsella.

Avaruuteen suuntautunut on myös Aleksei Leonov, joka suoritti ensimmäisen avaruuskävelyn tänään 51 vuotta sitten. Kyseinen kävely kesti 12 minuuttia. Hän on siis ihminen, joka ensimmäistä kertaa teki kunnolla moonwalkia. Tai oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, spacewalkia. Siihen harva kykenee.

Tähän kohtaan mystinen aikasiirtymä. Vuonna 1992 Suomi jätti liittymishakemuksena Euroopan Yhteisöön, nyttemmin Euroopan Unioniin. Ei mikään merkityksetön tapahtuma tämäkään.

2012 Saksan liittopresidentiksi valittiin edelleen virassa oleva Joachim Gauck. Olisitko tiennyt Euroopan suurimman talousmahdin presidentin nimeä? Joku varmaan ajatteli Angela Merkeliä, mutta hänhän on ”vain” liittokansleri. Ja kyllä suomalaisten pitäisi osata erottaa presidentin ja (rauta)kanslerin ero, eikö totta?
Kansleri on vallassa pidempään ja saa paljon enemmän ruutuaikaa.
Kaksi edellistä Saksan liittopresidenttiä on muuten eronnut virastaan. Ainakin toinen kyseisistä kristillisdemokraateista korruptioepäilyjen vuoksi. Saa nähdä, viekö Joachim (sanakirjan käännöksen mukaan Jaakkima) kautensa kunnialla loppuun. Eihän Saksa kuitenkaan ihan heti uutta skandaalia kaipaisi...

Ja kerrottakoon vielä, että ainakin sellaiset urheilijalegendat kuin Timo Mäkinen, Hannu Siitonen, Arsi Harju (lapsuuden idolini!) ja Kimmo Timonen viettävät tänään synttäreitään. Ja heidän lisäkseen varmasti moni muukin legenda. Että paljon onnea kaikille päivänsankareille! Ja muillekin. Ei tässä mitään turhaa päivää eletä.


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Vihdoinkin !!!

Kyllä tätä on odotettu! Tai, no, aina löytyy joku, joka manaa, ettei tässä ole voitettu vielä mitään, mutta se on yhtä faktaa kuin Aarnion syyttömyys. Kyllä on voitettu! Eikä enempää tai vähempää kuin runkosarja. HIFK meni ja murskasi Ässät luvuin 7-0, jonka seurauksena ensimmäisen kerran Liigan historiassa kyseinen helsinkiläisjoukkue kahmii runkosarjassa eniten pisteitä. Että miksei tätä pitäisi juhlia, kysynpä vaan?!

Okei, ei tässä vielä mitään mestareita olla, tietenkään. Ensin pitää pelata playoffit ja kavuta pikku hiljaa lähemmäs kohti maljaa. (siis sitä pystiä. Ja varmaan kyllä oikeaa maljaakin..) Mutta usein historian saatossa on päässyt käymään niin, että sarjataulukossa korkeimmalle kiivenneelle joukkueelle on jaettu keväällä kultaa kaulaan. Vaikka onnistuipa tuo temppu keväällä 2011, ja ihan ilman runkosarjan ykkössijaa.

IFK:n viimeinen kotiottelu oli huikeaa katsottavaa. Työmoraali oli kohdallaan, eikä esimerkiksi aiemmista kamppailuista tutuksi tulleeseen 2-0-osuman jälkeiseen tuudittautumistilaan vajottu. Erien alkuun tultiin energisesti (toisin kuin vastustaja), ja maalipaikat hyödynnettiin suht tehokkaasti. Maaleja syntyi tosiaan seitsemän, muttei niin laajalla rintamalla kuin kenties haluttaisiin. Hintz nimittäin viimeisteli kolme viimeistä, ja yleisö palkitsi nuoren maailmanmestarin erinäisillä päähineillä. Petopaidat (en ymmärrä, miksi näin yhä sanotaan, vaikkei paidoissa ole muuta pelotetta kuin Turkish Airlines) siis painoivat kunnolla loppuun asti ilman himmailua ja näyttivät pystyvänsä pelaamaan eheät 60 minuuttia. Ihan suotavaa tässä vaiheessa kautta.

Ottelu ratkesi oikeastaan ensimmäisen minuutin aikana. Ässät oli täysin jäässä ottelun alun, eikä sulamista oikeastaan tapahtunut ottelun aikana. Jotain toista joukkuetta vastaan lukemat saattaisivat olla lievemmät. Toisaalta IFK varmasti halusi myös osaltaan kiittää fanejaan ja pelata heidän kunniakseen kiitettävän viimeisen kotiottelun. Ja samalla tosiaan ottaa sen ensimmäisen runkosarjavoiton. Komeesti kotona.

Että kyllä, tästä on hyvä jatkaa. Voi olla, että runkosarjan viimeinen matsi Saipaa vastaan Lappeenrannassa tulee olemaan pelkkää höntsäkiekottelua. Toisaalta ilman paineita on varmasti ihan mukava pelata, ja onhan Zaborskylla pelipäälle sattuessaan mahdollisuus vielä nousta Liigan maalitykiksi. Ramstedt voisi siinä sivussa varmistella syöttökuninkuutensa. Tällaiset saavutukset varmasti vaikuttavat pelaajan itseluottamukseen ja peli-intoon, ja sitä kautta auttavat joukkuetta. Mutta kyllä minä enemmän tykkään tästä jo saavutetusta voitosta. Pyydänkin mitä kauneimmin: IFK, eihän tehdä tästä mitään once in a lifetime -juttua, eihän...


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Maaliskuu tarkoittaa

Mitä mahtavinta maaliskuuta sinulle, rakas kanssaeläjä! Niin on talvi taas taakse taitettu ja valmistauduttu kevään vastaanottoon. Sillä maaliskuu tarkoittaa kevättä. Valoisampia päiviä, ei niin synkkiä iltoja ja hivenen lämpimämpiä öitä. Pikku hiljaa sulavia teitä. Astmaatikoille se tarkoittaa asteittain kasvavaa tukehtumisriskiä puiden ja muiden viheriöiden alkaessa taas vuorollaan kukkimaan. Pölisevää katuhiekkaa (vaikken ole sen koskaan kuullut puhuvan sanaakaan). Teille jäävää katuhiekkaa, joka tunnetaan myös fillaristien eliminointikeinona. Tomeraa naapuria, joka menee itse lakaisemaan ne hiekat talteen.

Naistenpäivää, ruusuja ja halauksia. Puheita, jotka vakuuttavat mutteivät koskaan konkreettisesti vaikuta. Hymyjä, naurua. Minna Canthin ja tasa-arvon päivää: ruusuja ja halauksia. Puheita, jotka vakuuttavat mutteivät koskaan konkreettisesti vaikuta (samalla puheella siis pärjää molempina päivinä, pitää muistaa vaihtaa vain juhlapäivän nimi). Mukaan voisi lisätä myös Ahvenanmaan päivän.

Virpojia, varpojia. Kaduilla leijailevia, irronneiden pajunkissojen sekaan laskeutuvia värikkäitä sulkia, jotka joskus kuuluivat koristeltuihin risunoksiin. Suklaamunia ja -patukoita, ja rahaa niiltä ihmisiltä, jotka eivät tänäkään vuonna muistaneet. Jonkun kohdalla jopa erikoista ovikelloherätystä. Erilaisia erilaisten ihmisten kohtaamisia erilaisten kotien ovenraoissa. Hyvin erilaisia ilmeitä. Eri tavoin valmistautuneita pikkunaamoja, joista jokainen kuitenkin tavoittelee samaa palkkaa. Ja on mitä toivottavimmin sen myös saava.

Koko pääsiäisnäytelmää. Hervotonta ja kiemurtelevaa kassajonoa, tuskastuneita ilmeitä, ”olikohan tämä nyt se oikea rahkapurkki”. Ei ollut kyllä tänäkään vuonna, mutta kärsimystähän tässä uudelleeneletäänkin. Iloisia värejä, papin hassua puhetta. Erilaisia ajankohtaan kuuluvia elintarvikkeita, joista jokaisella on vahva mielipide. Ihan jopa ilman maistamista.

Päätöksiä tulevasta, vastuuta, vapautta, olematonta varmuutta. Yhteishakua, jonka kaavaketta saa jokainen tahollaan kirota. Paikkoja, nimiä, sanoja ilman tarttumapintaa. Vaikeita lauseita, aiheita ja vaiheita. Yritystä ymmärtää. Halua vaikuttaa ja edetä elämässään.

Kihelmöivää odotusta.. jostakin. Odotusta kasarinäytelmän esityksestä. Herkullisista hetkistä, tunnelmallisista tunneista. Lattianauruista. Odotusta uuden työsuhteen alkamisesta, uuden suhteen alkamisesta. Odotusta etenevästä keväästä, joka huomaamatta taittuu kauniiseen kesään. Odotusta uudesta. Maaliskuu tarkoittaa muutosta.